Vaikuttajamarkkinointi jatkaa nousuaan, eikä se ole enää erillinen osa yrityksen markkinointia, vaan suurimmalla osalla se on vakiintunut osaksi yrityksen markkinointistrategiaa. Tämä on korostunut yritysten pitkäjänteisempänä vaikuttajatekemisenä, eikä vaikuttajien kanssa tehnyt yhteistyöt ole enää ripoteltuja, yksittäisiä ja satunnaisia yhteistöitä. Vuonna 2020 vaikuttajamarkkinoinnissa nousee esille erityisesti seuraavat trendit.

Aitous
Aitous rokkaa myös vuonna 2020 niin vaikuttajien sisällössä, kuin vaikuttajavalinnoissakin. Tämä näkyy muun muassa huippuvaikuttajienkin tuottaman sisällön tarkoituksellisessa arkisuudessa sekä mikrovaikuttaja-trendin jatkuvassa nousussa. Aitous ja sisällön samaistuttavuus edesauttaa sitä, että vaikuttaja säilyttää persoonansa ja arvonsa myös kaupallisessa sisällössä.

Monikanavaisuus
Vaikuttajayhteistyöt eivät enää rajoitu ainoastaan vaikuttajan omiin kanaviin, vaan vaikuttajat otetaan yhä laajemmin mukaan yrityksen koko markkinointiviestinnän suunnitteluun. Vaikuttajat näkyvät nykyään muun muassa yrityksien omissa kanavissa ja maksetussa mediassa, kuten lehti- ja televisiomainonnassa.

Lisäarvo yritykselle
Tuloksellisen vaikuttajayhteistyön ABC on sen strateginen suunnittelu palvelemaan yrityksen tavoitteita sekä vaikuttajan ehdoilla toteutus. Tällöin yhteistyö tuottaa aitoa lisäarvoa vaikuttajan seuraajille sekä yrityksen tavoittelemalle kohderyhmälle.

Brand match
Vaikuttajien ja yrityksien välinen brand match muun muassa arvojen osalta korostuu entisestään vuonna 2020. Enää ei ole vaikuttajalta vastuullista mainostaa mitä tahansa ja vaikuttajat ovat entistä tarkempia markkinoimistaan tuotteista ja palveluista. Vastavuoroisesti yritykset ovat entistä enemmän suorassa yhteydessä ja vuorovaikutuksessa vaikuttajiin ja vaikuttajat valitaan yhteistöihin entistä tarkemmin.

Pitkät yhteistyöt ja vaikuttajan sitouttaminen brändiin
Brändit panostavat yhä enemmän sitouttamaan vaikuttajia brändiinsä toteuttamalla pidempikestoisia yhteistöitä tai vaihtoehtoisesti pienempiä kampanjalähtöjä mikrovaikuttajia hyödyntäen, jossa kukin vaikuttaja julkaisee enemmän, kuin yhden julkaisun.

Kohderyhmä edellä
Vuonna 2020 vaikuttajamarkkinointia tehdään tavoitteellisesti kohderyhmän ehdoilla ja muun muassa kanavariippumattomuus mahdollistaa vaikuttajamarkkinoinnin hyödyntämisen kokonaisvaltaisesti kaikissa sosiaalisen median kanavissa. Blogit, YouTube ja tämän hetken suosituimmaksi kanavaksi noussut Instagram ovat edelleen suosituimmat kanavat vaikuttajamarkkinoinnin toteuttamiseen, mutta niiden ulkopuolelta potentiaalista kohderyhmää voi tavoittaa uusien kanavien, kuten Tiktokin ja Twitchin kautta.

Performissionin asiantuntijoiden avulla teet tuloksellista vaikuttajamarkkinointia. Ota yhteyttä ja autamme sinua toteuttamaan tavoitteitasi vastaavaa vaikuttajamarkkinointia.

Artikkelin kirjoittaja:


Mikaela Koskela
Head of Influencer Marketing
mikaela @ performission.fi
+358 40 777 2922